Tässä blogissa

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Kajaani on mahdollisuuksien kaupunki - tekemisen markkinointia ja viestintää

Asun väljästi, maalla. Silti keskustassa ja kaikkien kaupunkipalvelujen keskellä. Liikunnan olosuhteet ovat loistavat. Kulttuuritarjonta ja harrastusmahdollisuudet ovat monipuoliset. Villi luonto ja luonnon aarteet avautuvat ihmisten nautittavaksi aivan kotipihoilta. Arjen asiointi kaupoissa ja virastoissa sujuu meidän slowcityssä hetkessä - ei tarvitse jonottaa ruuhkassa tai käyttää ylipäätään arkipäivässä aikaa ruuhkassa seisomiseen. Koulujen ja oppilaitosten opetustarjonta on loistavalla tasolla. Kajaanilaisesta opetuksesta ja tekemisestä ollaan kiinnostuttu ympäri Suomen. Päivähoito on saanut useaan otteeseen valtakunnallista ja jopa kansainvälistä tunnustusta toiminnan laadusta. Sopivan kokoisessa kaupungissa, Kajaanissa asioiden hoitaminen ihmisten kesken on mutkatonta...


Näin eletään Kainuussa ja Kajaanissa - omassa rakkaassa Nälkämaassamme. Tänään istahdettiin innokkaalla porukalla ja ammattikorkeakoulun lehtoreiden ohjauksessa suunnittelemaan kaupungin viestinnän ja markkinoinnin kehittämistä. 


Lyhyestä virsi kaunis: viestintä ja markkinointi lähtee ihmisestä ja inhimillisestä elämästä. Hommaa täytyy kehittää jatkuvasti ja valmista ei ole koskaan. Tämän vuoksi tätäkin aamupäivän suunnittelukokousta on järjestetty. Jokainen meistä on tehtävässään vastuussa kaupungin tarjoamien mahdollisuuksien, onnistumisten ja epäonnistumisten kertomisesta, viestinnästä ulospäin. Todellinen ja totuusperäinen viesti on vahva. Kun viestintä on lupsakkaa ja asiallista dialogia, jossa löydetään mahdollisuudet ja nähdään onnistumiset, ollaan myönteisen kehityksen äärellä. Ihmiset alkavat tukemaan kukin osaltaan kaupunkistrategian tavoitetta, jossa Kajaanin halutaan olevan kasvun kärjessä.