Tässä blogissa

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Vaara-kollektiivi luo teatterijuuria Kajaanin rautieasemalla


Vaara-kollektiivin kevään ensimmäinen ensi-ilta koetaan perjantaina 29.4., kun Läpilyönti - Pieni kiertävä nykykansannäytelmä valloittaa Kajaanin rautatieaseman Asemaravintolan teatterikäyttöön - ensimmäistä kertaa koko Asemaravintolan historiassa! Tuo vanha, upea asemamiljöö on juuri omiaan esityspaikaksi näytelmälle, joka nojaa vahvasti historiaan, perinteeseen ja paikallisjuuriin. 

Läpilyönti tarkastelee elämää itäisen Suomen pienillä paikkakunnilla. Näytelmän pääteemoja ovat juuret, jääminen ja lähteminen, yhteisöllisyys ja sen kääntöpuolet sekä ulkopuolisuuden kokemus. Esityksen valmistusvaiheessa työryhmä on reissannut pitkin kotiseutujaan niin mielikuvissa kuin fyysisesti. Lapsuudenmaisemiin suuntautuneet tutkimusmatkat ovat herättäneet pohdintaa siitä, kuinka erilaisia juuria pienen työryhmän sisään mahtuukaan; Toisten elämänhistoriassa avainsana on pysyvyys jossain määrin samoilla seuduilla, kun taas toisten elämät ja sukutarinat vyöryvät pitkin Suomea ja maailmaa, keräten lumipalloefektin tavoin kyytiin piirteitä kaikkialta, minne pallo vierii. 

Työryhmä on tietämättään kerännyt esitykseen materiaalia lapsuudestaan saakka, ja nyt muistojen äärellä pysähtynyt pohtimaan juurien merkitystä, jakaen niin onnenhetkiä kuin huolenaiheita. Mihin maailma on menossa ja kuinka omalle kasvuympäristölle käy tulevaisuuden myllerryksessä? Mikä meidät kiinnittää kotiseutuun tai laajemmin suomalaisuuteen? Onko meillä sitä erityistä suomalaista sisua, josta niin paljon tavataan puhua? Nyt tämä tutkimusmatka on siinä vaiheessa, jossa pohdinnan tulokset on tarkoitus esittää yleisölle. Koettu elämä sekä kaikki tehty tutkimus ovat muotoutuneet näytelmäksi, jossa esitetään kohtauksia elämästä pienillä paikkakunnilla hyvine ja huonoine piirteineen.

Kajaanin rautatieaseman toiminnot on Asemaravintolaa lukuun ottamatta lakkautettu, mutta junayhteydet toimivat vielä. Vielä on tämän aseman kautta mahdollisuus jäädä, lähteä tai palata. Ei ole yhdentekevää, minne me synnymme ja minkä asuiympäristön myöhemmin valitsemme. Kaikista ympäristöistä kuitenkin ponnistaa ihmisiä, joissa lopulta on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Omia juuriaan kannattaa vaalia muistaen, että aina on mahdollista myös kasvattaa uusia juuria. Vaara-kollektiivi tekee niin juuri nyt, kasvattaessaan teatterijuuria asemalle. Asema on hyvä paikka pohtia omaa olemistaan, sitä millä tavalla entinen ja nykyinen määrittävät suuntaa tulevalle, ja mihin suuntaan tästä lähteä. Vai jäädäkö kuitenkin.

Työryhmä jo odottelee yleisöä asemalla.
 
Läpilyönti-esitykset
29.4. klo 19
30.4. klo 16
5.5. klo 16
6.5. klo 19

Työryhmä:
Ninnu Karttunen, Elsa Lankinen, Panu Huotari, Tommi Tihtarinen, Miia Kauppinen


Teksti ja kuva:
Miia Kauppinen
Tuottaja, Läpilyönti-työryhmä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti