Tärisee, sydän
hakkaa, jalat on velttoina, vaikea hengittää...
En kykene. En halua. Miksi
ikinä suostuinkaan tähän!
Esiintyminen on jännä paikka oppilaalle mutta myös opettajaa jännittää. Opettaja, vaikka istuu penkissään kuuntelemassa, elää ja hengittää oppilaan mukana. Ikäänkuin itse esiintyisi, samoja jännittäviä tunteita käy opettaja läpi kun oppilas astuu lavalle.
Kaukametsän
opiston perinteinen kevätkonsertti pidettiin torstaina 7.4. Siellä kuultiin
kattavasti kansalaisopiston musiikin tarjontaa. Saimme kuulla
nokkahuilunsoittoa, kanteletta, harmonikkaa, pianisteja, yksinlaulajia,
viuluryhmää, lauluryhmää, ja orkesterisoittoa. Konsertti on matalan kynnyksen
konsertti, jossa jokaisella on oikeus päästä esiintymään niin halutessaan.
Aikamoista palapeliä
on moisen konsertin järjestäminen. Sali varattuna jo vuosi takaperin, äänimies,
vahtimestarit, kaikki ne opettajat ja esiintyvät oppilaat. Konserttiohjelma
joka elää ja muuttuu monta kertaa viikossa ennen sitä päivää. Ja juuri tuolloin
ennen h-hetkeä jännittää. Tai itse asiassa varmaan koko päivän. Onko
kaikki palaset kohdallaan, ja vielä ne omatkin oppilaat siellä.
Silti. On se
jännää ihanalla tavalla, kun saa nauttia, elää mukana opiskelijoiden
esityksissä. Useinkin opiskelijat pystyvät kääntämään jännityksen sisäiseksi
energiaksi, mikä sähköistää esityksen ja antaa siihen enemmän potkua.
Kansalaisopiston motto ”ajattelun, tunteen, tahdon ja toiminnan tukeminen
ihmisen kasvussa” todellakin näyttäytyy opiskelijoiden esiintymisissä ja koko kansalaisopiston
musiikkitoiminnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti