Ajatuksia vuoden teatterimatkasta Kajaanissa

Kajaani. Pari vuotta sitten se oli vain kaupunki muiden joukossa. Nyt täällä Helsingissä tätä kirjoittaessani ja ajatellessani sanaa Kajaani tunnen rakkautta ja lämpöä, ja voin sanoa yhden kotini olevan Kainuun metsissä, vesissä, maantiemaisemissa ja teatterin punaisessa bussissa. Kun puhutaan kodista, ajatellaan usein ehkä vain yhtä paikkaa. Paikkaa, jossa asutaan, nukutaan ja vietetään päivittäin aikaa. Olen saanut vuosien varrella monta kotia, sellaisia henkisiä koteja, jotka kulkevat sydämessäni mukana. Tuntuu hyvältä ajatella, että niitä koteja on tässä maailmassa monia.

Reilu vuosi näyttelijänä Kajaanin kaupunginteatterissa alueteatteripuolella oli unohtumaton matka.

Olen erityisen kiitollinen siitä, että sain olla juuri alueteatteriporukan matkassa. Esitys, jolla kiersimme oli Veden muistista, joka perustuu Emmi Itärannan teokseen Teemestarin kirja. Dystopia maailmasta, jossa ei ole vettä, ihmiset kahlitsevat toisiaan ja valtaa käytetään mielivaltaisesti omien etujen tavoittelussa. Tuo maailma ei ole kovin kaukana nykyismaailmasta. Esitys on siis tässä ajassa äärimmäisen tärkeä ja ajankohtainen, ja juuri sen takia tuntui erityiseltä, että sain kiertää maakunnissa ja kohdata nuoria tämän asian äärellä. Kun vielä samaan aikaan uutiset täyttyivät Donald Trumpin ilmastonmuutosta koskevista surrealistisista möläytyksistä ja irtisanoutumispuheista koskien Pariisin ilmastosopimusta. Tuntui tärkeältä juuri tuossa hetkessä kohdata nuoria ja viedä viestiä eteenpäin, että mikään ei ole sitkeämpää kuin toivo, koskaan ei pidä antaa periksi ja jokaisella meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa maailmassa me elämme tulevaisuudessa.

Kajaanin kaupunginteatterin alueteatteriporukka tekee korvaamattoman tärkeää työtä viedessään teatteria ihmisille, joilla on pitkä matka tulla katsomaan teatteria kaupunkiin. Tuo porukka pakkaa koko teatterikoneiston punaiseen bussiin, kantaa, ripustaa, teippaa ja rakentaa maailman tyhjiin liikuntasaleihin ja tarjoaa vuosittain erilaisia esityksiä eri kohderyhmille. Kun ihmiset tulevat pelkästään liikuntasalin ovesta sisään, kuuluu ihmetyksen huokauksia: ”Vau. Täällähän on teatteri. Tää näyttää ihan toiselta.” Liikuntasalit muuntuvat paikoiksi, jossa kaikki on mahdollista. Ensimmäisellä kiertueellani syksyllä 2016 olimme saaneet purettua juuri kaikki lavasteet Kempeleen liikuntahallilla ja bussi oli valmis lähtemään seuraavaan paikkaan. Katselin tyhjää liikuntahallia ja ajattelin, kuinka vielä hetki sitten tässä tilassa tapahtui elämä. Esityksen maailma, heittäytyminen tarinan vietäväksi ja kohtaaminen yleisön kanssa. Tyhjä tila huokui elettyä esitystä ja jaettuja tunteita - yhdessä koettua palaa elämästä.

Kerron täällä Helsingissä ylpeänä Kajaanin kaupunginteatterista ja vien alueteatterin voimaa eteenpäin. Pitkään ei Kajaanista pysty olemaan erossa, sillä kohta tuo juna jo Runoviikolle ja Kainuun Musiikkijuhlille. Takaisin yhteen maailman kodeistani.

Talvikki Eerola

näyttelijä ja esitystaiteilija