|
Kevätklassikko starttasi Raatihuoneen-
torilta |
Yksittäiset kuntalaiset ja järjestöt ovat merkittävässä roolissa kaupunkitapahtumien järjestämisessä. Tapahtumat lähtevät liikkeelle aktiivisista ja innostuneista ihmisistä. Aktiiviset henkilöt luovat ympärilleen vireyttä ja mahdollisuuksia ihmisten väliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen. Aktiivinen ja osallistuva ihminen voi usein hyvin niin psyykkisesti kuin fyysisesti.
|
Tauko paikalla |
Kainuulainen pyöräilyn kevätklassikko on oiva esimerkki tällaisesta toiminnasta. Kainuulainen pyöräilykesä starttasi viikonloppuna käyntiin 9. pyöräilyn kevätklassikolla. Tapahtuman taustalla ovat kajaanilaiset innokkaat pyöräilyn harrastajat ja tämän tapahtuman taustalla erityisesti Mikko Alakärppä.
Raatihuoneelta pyörän selkään hyppäsi noin 20 alan harrastajaa. Matkaa sai kerryttää ryhmässä pisimmillään reilut 100 kilometriä. Reitti oli kuitenkin suunniteltu sellaiseksi, että kunkin ajajan kunnon mukaan matkan saattoi määrittää lyhyemmäksikin.
|
Matka taittui parhaiten sorateillä
cyclocrossilla tai maastopyörällä |
Sää helli pyöräilijöitä oikein olan takaa. Soratieosuudet, joita kertyi parhaimmillaan noin 60 kilometriä, tarjosivat ajajille mahtavia kainuulaisia vaara- ja rantamaisemia. Nuasen rantamilta siirryttiin Pohjavaaran kautta Kontiomäkeen, jossa Shellillä juotiin kunnon munkkikahvit. Tästä matka jatkui Paltamon puolelta Oulujärven rantoja Jormualle ja sieltä Hannusrannan kautta Kirkkoaholle. Matka päättyi lähtöpisteeseen Raatihuoneelle.
|
Sää helli auringolla ja lämmöllä ajajia |
Kajaani tarjoaa hienoja reittejä pyöräilylle. Seuraava isompi pyöräilytapahtuma on TekUn järjestämä
Kurvaa Kirkkoahon kautta -tapahtuma (41 ja 85 km) ja heinäkuussa hurautetaan
Kainuunmeren kierros (170km). Siinä välissä innokkaimmat voivat kokeilla kuntoaan tempoajoissa (tarkempaa tietoa
fillarifoorumilta), osallistua viikoittaisiin yhteislenkkeihin (tietoa lisää
Maastikezä -sivulta) tai muuten vain nauttia pyörälenkeistä kauniissa Kainuussa ja Kajaanissa.
Linkkejä:
Puhtaimmillaan polkupyörä on yksivaihteinen ja jarruton Yle Kainuu 7.5.2016.
MaastisKezä
Oulujärvi-pyöräily VALMISMATKA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti